Homepage
FI
Kirjaudu sisään/Rekisteröidy
Jon Anderson

Jon Anderson

Tapahtumat

  • USWestburyFlagstar at Westbury Music Fair

    Jon Anderson & The Band Geeks performing Yes Epics, Classics & More

    perjantai: 20:00

    Hae lippuja

Omaleimaisen, hyvin tunnistettavan äänen omaava brittiläislaulaja-lauluntekijä Jon Anderson on yli neljäkymmenvuotisen uransa aikana ehtinyt vaikuttaa useissa kokoonpanoissa, joista tunnetuin on sinfonisen rockin  kärkinimi Yes. Yesin suurimpiin hitteihin lukeutuvat muiden muassa ”Owner Of A Lonely Heart”, ”Roundabout”, ”Seen All Good People” sekä ”And You And I”.

Yesin ohella Anderson on tehnyt yhteistyötä 80-luvulta alkaen myös kreikkalaisen elektronisen musiikin säveltäjä-muusikko Vangelisin kanssa. Jon & Vangelisin kappaleista tunnetuimpia on "State of Independence", josta Donna Summer teki kansainvälisen hitin. Anderson on esiintynyt myös Anderson Bruford Wakeman Howe ("ABWH"), The Warriors ja The Gun -yhtyeissä.

Yesin ja muiden yhtyeidensä ohella Jon Anderson on tehnyt pitkän uran sooloartistina. Ensimmäisen sooloalbuminsa "Olias Of Sunhillow" hän julkaisi vuonna 1976. Soolouran varrelle on mahtunut monenlaisia musiikillisia kokeiluja: Anderson on tehnyt niin keltti-, etelä-amerikka-, hawaiji- kuin aasialaisvaikutteisia albumeja puhtaiden rock- ja pop-levyjen oheen.

Jaa
Kategoria:PopRock