
Liput
Mastercard Preferred
Normaali
Tapahtuman tiedot
Bluesrockin suursuosikki Beth Hart konsertoi Helsingin jäähallissa 15. lokakuuta 2025! Aiemmin yhdysvaltalainen Beth Hart on konsertoinut Suomessa mm. Pori Jazzissa sekä loppuunmyydyssä Helsingin Allas Poolissa.
Käheän hunajaisesta lauluäänestään tunnettu bluestähti Beth Hart kiertää parhaillaan Eurooppaa viime vuoden lopulla julkaistun, ylistetyn You Still Got Me -albuminsa tiimoilta. Kiertue vie suurten blues-nimien joukkoon lukeutuvan Hartin vielä Yhdysvaltoihin ennen kuin kiertue palaa takaisin Eurooppaan – ja Helsingin jäähalliin.
Pitkän ja menestyksekkään uransa aikana Beth Hart on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä nykybluesin vaikuttavimmista ja tunteikkaimmista äänistä. Los Angelesista kotoisin oleva Hart nousi kuuluisuuteen toisen albuminsa hitillä LA Song (Out Of This Town) vuonna 1999. Muun muassa Jeff Beckin ja Slashin kanssa hedelmällistä yhteistyötä tehnyt Hart oli ehdolla Grammy-palkinnon saajaksikin yhdessä Joe Bonamassan kanssa tehdystä albumista Seesaw. Yhdysvaltalaistähti on kiertänyt maailmaa loppuunmyydyillä maailmankiertueilla ja esiintynyt ikonisilla estradeilla eri mantereilla.
Myös Suomessa Beth Hart on nähty jo monta kertaa. Hän on hurmannut yleisönsä muun muassa Helsingin Tavastia-klubilla, Savoy-teatterissa, Helsingin Kulttuuritalolla ja Pori Jazzissa. Helsingin Allas Poolissa Hart esiintyi kesäkuussa 2024, jolloin hänen konserttinsa myytiin jo ennakkoon loppuun.
Beth Hartin ja hänen faniensa välinen yhteys on ainutlaatuinen ja voimakas. Hänen kappaleensa ovat rehellisiä ja elämänmakuisia. Syksyllä suomalaisyleisön on mahdollisuus nauttia poikkeuksellisen taidokkaana laulajana ja väkevänä esiintyjänä pidetyn artistin sykähdyttävästä konsertista Helsingin jäähallissa.
LIPUT:
Myyntiin ke 5.3.2025 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Ticketmaster
Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.
Tapahtumassa on käytössä dynaaminen hinnoittelu.
Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.
Esiintyjät
Pääesiintyjä
Esteettömyys
Ajantasaiset tiedot Helsingin Jäähallin sivuilta: helsinginjaahalli.fi/saavutettavuus.