Homepage
Kirjaudu sisään/Rekisteröidy
Pat Metheny

PAT METHENY: Dream Box / MoonDial Tour

ke, 13 elo 2025 + 1 tapahtuma(a)

Ovet: 19:00Tapahtuma: 20:00

Liput

Muut päivämäärät

Tapahtuman tiedot

Kaikkien aikojen legendaarisimpiin kitaristeihin lukeutuva Pat Metheny saapuu soittamaan Suomeen kaksi konserttia, joiden kaltaisia häneltä ei ole aiemmin koettu! Metheny tekee Helsingissä ja Oulussa sooloesiintymiset, joiden kuluessa hänen musiikillinen dna:nsa ja näkemyksensä valottuu yleisölle ennenkuulemattomalla tavalla.

Pat Metheny saapuu Suomeen osana Dream Box/MoonDial -kiertuetta, joka on ollut valtaisa yleisömenestys sekä merkittävä askel yhdysvaltalaismuusikon uralla, jolta ei aiempia merkkipaaluja puutu. Methenyn soolokonsertteihin on myyty valtavat määrät lippuja, ja esiintymiset ovat keränneet niin yleisöltä kuin medialtakin varauksetonta suitsutusta. Methenyn mukana esiintymislavalla on yli tusina erilaista kitaraa, ja konsertin kuluessa hän soittaa kappaleita niin vanhasta tuotannostaan kuin myös tuoreilta DreamBox- ja MoonDial-albumeiltaan. Tiivistunnelmaisissa konserteissa on koettu eri puolilla maailmaa upeita hetkiä, kun Metheny on kappaleiden välissä kertonut tarinoita huikean uransa varrelta.

Yli 50 vuoden uran tehnyt Pat Metheny on jazzmusiikin elävä legenda ja yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä kitaristeista. Läpimurtonsa Metheny teki aikanaan vibrafonisti Gary Burtonin yhtyeessä, ja soolouransa kitaristi käynnisti menestyksekkäästi vuoden 1976 albumilla Bright Size Life. Uransa alkuajoista lähtien Metheny on tunnettu niin virtuoosimaisena kitaristina kuin myös musiikillisena visionäärinä, joka on yhdistänyt taidokkaasti jazzin ja muiden musiikinlajien elementtejä. Yhteistyötä Metheny on tehnyt muun muassa Chick Corean, Joni Mitchellin ja David Bowien kanssa.

Pat Methenyn viimeisin albumi MoonDial on vahvasti henkilökohtainen teos, jolla hänen omien sävellystensä rinnalla kuullaan versiot muun muassa Beatles-kappeleesta “Here, There and Everywhere” sekä Chick Corean sävellyksestä “You’re Everything”.

Dream Box/Moon Dial -kiertue ulottuu elokuussa Skandinaviaan, ja uniikista musiikki-illasta nautitaan Helsingin Finlandia-talossa keskiviikkona 13.8.2025.

LIPUT:
Myyntiin pe 11.4.2025 klo 10
Virallinen lipunmyyjä: Ticketmaster

Katso lisätiedot lipuista lipunmyyjän sivuilta.

Lisätietoja ja usein kysyttyjä kysymyksiä tapahtumiin liittyen löydät FAQ-osiostamme.

Esiintyjät

Pääesiintyjä

Jaa