Mene kohtaan Anssi Kela

Anssi Kela

Anssi Kela

la 21 joulu 2024
Helsinki

On The Rocks | Helsinki

Ikäraja: 18+

Jo vuosituhannen taitteessa tiensä koko kansan sydämiin raivannut Anssi Kela lähtee syyskiertueelle! Loputtomasta luovuudestaan tunnettu, palkittu laulaja-lauluntekijä valloittaa lavat kiertueellaan, joka yltää aina Eteläisestä Suomesta Lappiin ja takaisin. Helsingin On the Rocksissa yleisölle on tarjolla ainutlaatuinen kattaus, kun Kela nousee lavalle kahtena peräkkäisenä iltana. Kyseessä on kaksi toisistaan poikkeavaa iltaa, joten tarjolla on täysin ainutlaatuisia hetkiä molemmille illoille. Kela esiintyy tuttuun tapaan huippuunsa viritetyn bändin kanssa, kun lavalle astelevat Mikko Kosonen, Antti Karisalmi, Saara Metsberg sekä Ville Kela.

Lokakuun loppupuolella starttaavalla kiertueella kuullaan lukuisten tuttujen hittien lisäksi myös artistin uutta musiikkia, josta saadaan esimakua jo lähitulevaisuudessa.

 

Myynnissä olevat liput

Tapahtumaliput

  • Myynnissä!

    Myynnissä*
    Alkaen 30,00 €

Etkö löydä etsimääsi?

Valitse toinen päivämäärä

Tapahtuman artistit

Muuta huomioitavaa

Promoottori Jukka Varmo. Lisätietoja järjestähän sivuilta.